Minulta kysyttiin Twitterissa, että kuinka usein olen ollut todella tyytyväinen kuviini? Vastaus on sinänsä yksinkertainen, että koko urani aika sellaisia tuntemuksia on tullut muutamia. Alkutaipaleella enemmän ja vuosien saatossa hiukan vähemmän. Koko urani aikana en muista ottaneeni yhtään sellaista kuvaa, joka olisi niin hyvä, että nostaisin sen kansainväliselle urheilukuvatasolle.

Jokerit-Jyp pelissä koin kuitenkin sen inhan tunteen, jonka vuoksi tätä hommaa jaksaa tehdä. Viritin tuttuun tapaani kamerat ennen peliä, vaikka tiesin ja tiedän edelleen, että ne poikivat hyvin harvoin mitään. Tällä kertaa kuitenkin tärppäsi. Nuori Jokeri-pelaaja Teuvo Teräväinen teki uransa ensimmäisen liigamaalin ja sain siitä kelpo-otoksen.

Pitkästä aikaa koin sen tunteen, että jes, se on siinä! En tarvinut kehuja, enkä kommentteja, sillä kyseinen kuva teki minut onnelliseksi. Toki näytin sen muille, mutta ennen sitä annoin satoja taputuksia olalleni ja riemuitsin massiivisen kehoni sisällä pitäen olemukseni juuri niin rauhallisena kuin pystyin.

Kuva herätti pienimuotoista keskustelua pressissä ja jo siinä kävi ilmi, että loppujenlopuksi suomalainen mentaliteetti johtaa kuvan dissaamiseen. Ja onhan totta, että kuva tuli kamerasta, joka on laatikossa, eikä sen takana ole kuvaajaa. Näen asian kuitenkin niin, että olen jaksanut laittaa noita kameroita maaliin ja opetellut polkemaan pedaalia siten, että kamera ottaa kuvan oikealla hetkellä. Näitä on tehty maailman sivu, mutta itselleni on tärkeä todistaa se, että minäkin pystyn siihen. Siksi tuo kuva saa hymyn naamalle, vaikkei se riemunkiljahduksia kuvatoimituksessa aiheuttanutkaan.

Viime kaudella eräs vanhempi lehtikuvaaja lähetti meille sähköpostia, että pojat pojat, ette te jaksa värkätä noilla vehkeillä. Te palatte loppuun ja sitten me oikeat kuvaajat hoidetaan nämä hommat. No, vielä jaksetaan ja tuollainen onnistuminen antaa voimaa taas pitkäksi aikaa. Tuntuu hyvältä sekin, että tuon vuoden takaisen irvileukaseniorikuvaajan kollega myönsi maalikamerasta syntyneen kuvan oikeinkin hyväksi. Tosin hänkin muisti mainita, että kyseessähän on laatikko, josta sitten joskus tuurilla saattaa jotain tulla. Valokuvaamistahan tämä ei ole…

Minut on kasvatettu siten, että kova työ palkitaan. Ja vaikka maailma olisi kuinka paha ja meidän alalla menisi huonosti, niin tällaisia onnistumisen tunteita ne eivät vie pois. Nämä fiilikset ovat meidän omia ja vielä tuomionporteillakin voi viimeisen hengenvedon aikana miettiä jotakin mukavaa ja tilanne on varsin hyvä, jos niitä onnen hetkiä on paljon mistä valita.

Näiden takia kannattaa elää täysillä kaikki ne päivät, jotka meidän kunkin on määrä elää. Turpaan tulee ja päähän potkitaan ja ikäviä asitoita sattuu paljon. Lähtökohtaisesti ihmiset haluavat kampittaa ja polkea ja turmella sinua ja siksi pienenkin onnentuntemuksen eteen kannattaa nähdä paljon vaivaa. Se on todellakin sen arvoista!