Onpa ollut mukavaa! Antti Hellstenistä tekemästämme videosta on vieläkin riittänyt pöhinää, mutta olemme ehtineet tehdä myös muuta. Motocrossin MM-kisat oli Suomessa, Vantaalla, ja kuvasin siellä molemmat päivät. Olen kuvannut lajia iät ja ajat, mutta nyt huomasin tyylini muokkaantuneen. Olen todellakin panostanut kuvieni sisältöön ja yrittänyt opiskella kuvajournalismia, mutta ennen kaikkea olen pyrkinyt lukemaan muiden kuvaajien juttuja mahdollisimman paljon. Mitä he ajattelevat ja miksi he tekevät niin kuin tekevät. Minulla kun ei ole hajuakaan mitä teen ja miksi. Kaikki vain tapahtuu.

En siis kokenut olleeni mitenkään uusi ihminen, kun astelin Vantaan radalle. Raahasin jälleen mukanani rompetta 600-millisestä kalansilmään, mutta käytin pääasiassa vain 14-24:sta ja 200-millistä. Kun selailin sunnuntaina kuviani, huomasin eron edelliseen. Olen todella tyytyväinen, että hain erikoisempia kuvakulmia ja otin riskejä, sillä perus MX-kuvan otan koska vaan, mutta se alkaa olla nähty. Sama koskee mielestäni kaikkia, jotka kuvaavat pääasiassa yhtä lajia.

Olen tullut jälleen kerran siihen tulokseen, että olen kuvaajana melko tylsä. Toki varsin varma, mutta tylsä. Olen keskittynyt siihen, että saisin terävän kuvan, tausta olisi siisti ja näihin raameihin lisäisin hyvää äksöniä. Varsin toimiva kaava, mutta yllätyksetön. Oikeat, lahjakkaat kuvaajat eivät kangistu kaavoihin, vaan yllättävät. He saavat kuvatoimituksessa aikaan vau-reaktion ja siksi heillä on hommia ja vakipaikkoja ja rahaa ja mainetta. Tällainen tasapaksu, mahan kohdalta hiukan kohollaan oleva, kuvaajan renttu palkataan hoitamaan homma, kun tarvitaan sellaista luotettavaa perussuorittamista. Nyt täällä Sunakalliontiellä tarvittaisiin enemmän yllätyksiä ja siihen aion nyt tähdätä. Vapisevin käsin.

Valokuvausopintojen lisäksi olemme harjoitelleet videokuvaamista DSLR-kameroilla. Rakensin Hangripin rigistä sellaisen, että saan sen näppärästi kiinni jalustaan ja voin napata sen tarvittaessa olalle. Asensin samalla follow focuksen 24mm, 50mm, 85mm ja 200mm linsseihin. Laajassa päässä alkaa tulla onnistumisia, mutta 200mm on vaikea. Kokeilin myös 600:sta, mutta siitä ei tullut yhtään mitään!

Olemme myös pyrkineet tekemään toiminnastamme paremmin organisoitua, sillä kun nauhoittaa äänet eri vehkeellä kuin kuvat ja ottaa miljoonasta eri kuvakulmasta pätkiä, täytyy kirjanpito ja klaffit olla kunnossa. Käsien läpsyttäminen toimii synkkaamisessa todella hyvin, mutta täytyy muistaa myös laittaa ylös mikä audio on mihinkäkin videoon. Haastattelu on helppoa, mutta 50 clippiä erilaista ajelua ja kävelyä onkin toinen homma.

Mutta tästä on hyvä jatkaa ja uskon, että kesästä tulee mielettömän hieno! Olemme käynnistäneet pienen kirjaprojektin, jota vaimoni hoitaa, ja sitten on tulossa vielä yksi mahdollinen videoprojekti, johon liittyy perhanan paljon kivoja leluja. Täytyy myös jatkaa kuvausopintoja, sillä muuten kaikki rahaa tuottavat hommat menevät paremmille. Uskon kuiten vielä siihen, että voin oppia ja saada hyviä duuneja. Ja mites se Henry Ford sanoikaan:

– Whether you believe you can, or you can’t, you are right.