Hyvinkäällä päristeltiin kansallinen endurokisa, jossa tuli yhden projektin tiimoilla käytyä. Muutama kuva jäi haaviin ja kuvaa klikkaamalla pääsee pienimuotoiseen galleriaan. Laittelen sitten kun ehdin sellaisen musiikilla höystetyn laajemman paketin.
Monthly Archives: January 2010
Upea Vancouver
Photoshelter galleria
Koska en osaa kauhean hyvin koodailla sivuja tai tehdä muuta vastaavaa hyödyllistä saadakseni kuviani esiin, perustin Photoshelter-sivun. Bongasin tyylin aina loistavalta Kari Kuukalta ja sain aikaiseksi portfoliosivun, jota voin päivittää.
Klikkaa yllä olevaa kuvaa nähdäksesi pienen otoksen Shelterissä sijaitsevista kuvista.
Whistler panorama
Kävimme Vancouverissa tekemässä olympiaennakoita moneen tuuttiin, mutta kuten blogiani seuraavat tietävät, homma ei oikein sujunut. No, saimme kuitenkin tehtyä jotain julkaisukelpoistakin.
Tässä yllä on hieman ylijäämää. Pyörimme Whistlerin sateissa ja kävimme tekemässä juttua keleistä. Samalla teimme muutaman panoraman, jotka nyt tässä esittelen. Lisääkin tulee sitten kun ne ovat julkaistu.
Klikkaamalla kuvaa pääsee itse panoramaan ja siellä punaista hot spottia klikkaamalla pallosta toiseen. Hiirellä tarttumalla saa pallosta kiinni ja voi liikutella sitä. Shiftillä zoomaa ja ctrl takaisin.
Kerran vielä Räikkönen
Nyt on alkanut noita Räikköskuvia olla tässä blogissa riittämiin, mutta tein tuonne toiselle blogille kuvakoosteen, jonka nyt sitten julkaisen täälläkin… Sori vaan!
Räikkönen kuvagalleria
No, niinhän siinä kävi, että Kimi Räikkönen ajoi ulos toisella pätkällä, mutta kun ehdin jo kikkailla pienen kuvagallerian, niin se tänne lisättiin. Hypyn jälkeen kuvasetti. ——->>>>
Continue reading
Räikkönen ja tunturiralli

Taas on vettä virranut, tai ehkei näillä pakkasilla niinkään, siitä kun viimeksi kirjoittelin. Ja paljon on tapahtunutkin. Tässä on tullut koettua aivan jumalaton kuumeilu, jota sitten yritin parannella niin perinteisellä kuin vapaammallakin tyylillä.
No, tuloksena se, että Tallinnan taitoluistelut siirtyivät paremmin osaaville, mutta sitten kävi hiukan tuuriakin. Sain lyhyellä varoitusajalla mainoskeikan, joka olikin todella mieleen. Kohteena oli meinaan ralliauto, jonka puikoissa Kimi Räikkönen.
Continue reading
Onnistumisia(kin)
Nyt on Kanadan reissu takana ja edessä lento Seattlesta Müncheniin. Siellä kuvataan sitten kauden ensimmäinen Red Bull Crashed Ice, jota tuskin maltan odottaa. On sen verran hieno laji.
Vancouverin reissu oli henkisesti raskas. Emme päässeet tekemään suunniteltuja juttuja ja lopulta vielä sää muuttui aivan käsittämättömän huonoksi. Teimme kunniakkaasti hommia, mutta myös lähettäminen muodostui ongelmaksi varsinkin Whistlerissä, jossa nettiyhteydet olivat huonoimpia mihin olen koskaan törmännyt.
Onnistumisen iloa koin, kun avasin päivän Iltalehden netissä. Saimme aikaiseksi aukeaman jutun sääoloista ja se löysi vielä tiensä kansipalaksikin.
Kurjuuden maksimointia
Olen saanut paljon viestejä ja kyselyitä ammatistani ja moni on todennut kadehtivansa tällaista hommaa. No, ei tarvitse. Kyllä on taas sade piiskannut naamaa ihan kirjaimellisestikin.
Lähdin Kanadaan tekemään ennakkojuttuja ja synkkyys alkoi jo koneessa, kun taakseni istui perhe, jonka pieni poika potki penkkiäni koko matkan ajan. Ei siinä mitään, sitähän sattuu ja ansaitsin varmasti jokaisen iskun, mutta saapuessani Vancouverin jääkiekko-otteluun tuli oikein iso märkä rätti kasvoilleni.
Continue reading





LinkedIn
Facebook
Youtube
Twitter