Hairahduin tässä taannoin tutustumaan suomalaisiin blogeihin ja voin sanoa, ettei olisi pitänyt. En todellakaan ymmärrä, miksi kaiken pitää olla niin negatiivista? Lähes jokaisessa blogissa kirjoitetaan kuinka juuri nyt kannattaisi miettiä miten maailma tulevaisuudessa makaa, ja kuinka minun pitäisi ymmärtää, että lehdet kuolevat ja maailma muuttuu.

Onneksi bongasin Peter Forsgardin tweetin jossa hän linkkaa Taru Jousian Miksi positiivisuus on niin pelottava asia-juttuun. Siinä haetaan vastausta negatiivisen kirjoittelun syihin.

Luettuani jutun ja varsinkin sen kommentit, en voinut muuta kuin tulla siihen tulokseen, että negatiivisuus on helpompaa.

On selvää, että maailma muuttuu, mutta minkä takia minun ja monen muun pitäisi lakata nauttimasta elämästä? Onko se niin, että kun ihminen saavuttaa tietyn iän, alkaa 24/7 menkat? Puoliksi täydestä lasista tulee puoliksi tyhjä.

Journalistin tulee olla kiinnostunut ja kriittinen, mutta se ei selitä tätä maailman lopun maalaamista. En oikein keksi muuta syytä näille kirjoitteluille kuin se, että nämä todellakin fiksut ihmiset yrittävät ajaa omia intressejä ja ajatuksia asioista päättävien päähään. Ainakin minulle tuli sellainen tunne, että jos olisin päätoimittaja, niin kokisin viestin olevan minulle. Miksi sinä uuno et tajua, että nyt pitäisi tehdä niin kuin kirjoittaja sanoo. Blogit ovatkin viestejä päättäjille, eivät meille tavisjunteille.

Uskon, että nämä kirjoittelijat ovat aikanaan oikeassa. Itse asiassa se on aika turvallinen veto. Me tulemme menemään vahvasti nettiin ja ehkä tämä uusi innovaatio on kuin kännykkä. Ensiksi sille nauretaan, taistellaan vastaan ja lopulta kaikki käyttävät sitä.

En siltikään ymmärrä, että miksi tätä huutelua harrastetaan, miksemme voi vain odottaa ja katsella mitä tuleman pitää? Jos joku näistä viisaista kirjoittelijoista on noussut älykkyydessään Steve Jobsin tasolle, niin eikö hän voisi mennä suoraan mediatalojen johtajien puheille. Yleensä niin viisaat palkataan hyvin nopeasti.

Ja miksi meitä, jotka emme lietso paniikkia ja hysterisoi uuden maailman asioilla, haukutaan idiooteiksi ja muutoksen vastustajiksi? Mehän vain pyrimme elämämään, kuten Jobs ja moni muu viisas on sanonut, nauttien jokaisesta päivästä.

Kun minun mummoni kuoli, olin hyvin hämilläni. Suru ja murhe iski karulla tavalla, kun hänellä todettiin uusiutunut syöpä, enkä oikein osannut murheeltani elää. Silloin isäni sanoi, että älä sure, nauti joka hetkestä jonka saat mummusi kanssa elää. Sitten kun on kuoleman aika, niin on aika surra. Isäni oli veljeskatraan ainoa henkilö, joka viihdytti äitiään, leikkasi hiuksia ja hoivasi. En nähnyt kyyneltäkään ennen kuin oli aika, silloin hän murtui täysin.

Ehkä juuri tämän takia haluasin nauttia jokaisesta hetkestä kun saan kuvata lehtiin ja elää elämää josta olen haaveillut. Voi olla, että leipä loppuu vuoden tai kymmenen vuoden päästä, mutta yhtä hyvin elämä voi päättyä osaltani huomenna. Lapsilleni opetan, ettei vihaisena tai riidoissa saa mennä nukkumaan. Miksi sitten itse menisin?

Ja ehkä juuri siksi rohkaisen myös jokaista alalle pyrkivää nuorta, että he saisivat edes pienen palasen tästä nautinnosta. Se on sen arvoista.