Rukan kisat ovat nyt takana ja täytyy sanoa, että olen aika tyytyväinen tapahtumaan. Tein ahkerasti töitä ja tulostakin syntyi. Tykkään todella talvilajien kuvaamisesta ja varsinkin hiihto on hyvin haasteellinen kuvattava. Toisaalta myös tähän vuoden aikaan keli on aika väritön ja siksi käytin salamaa monessa kuvassa, kuten tässä yllänäkyvässäkin.

Kuvia syntyi jälleen gigatolkulla ja editoituja ruutujakin hiukan yli sata. Koostin niistä pienen slideshown, johon linkki jutun lopussa. Siitä näkee, että muutamiin ruutuihin olen keskittynyt todella hartaasti, mutta perushuttuakin mukaan mahtuu.

Marit Björgen oli viikonlopun yksi iso projekti. Hänestä piti tulla juttua jo sunnuntain lehteen, mutta se siirtyi sitten maanantaille. Ideana oli ottaa hänestä kuva, joka on tämän blogin pääkuvana, mutta yllätys yllätys, monista muista hiihtäjistä on hyvä kuva, mutta norjalaisen kohdalla ei salama välähtänyt ja ajoituskin oli väärä. Huomasin mokan heti ja nappasin salaman kyytiin ja juoksin toiselle puolelle, jonne hiihtäjät tulivat muutaman minuutin kuluttua. Olin katsonut toisenkin paikan valmiiksi ja siitä syntyi sitten tämä lehteen mennyt kuva.

Tällaisia ruutuja on hauska kuvata, sillä tämä ei ole mitän sarjakuvausta, joksi urheilu monesti mielletään. Salaman kanssa voi ottaa yhden kuvan ja se on siinä. Kaikki elementit jotka kuvassa näkyvät ovat suunniteltuja virheineen kaikkineen. Ja se on fantsua se!

Toineen haastava homma oli yhdistetyn hiihto. Janne Ryynänen hiihti palkintopallille ja mietin pääni puhki mitä tekisin. Pimeys ja vesisade rajoitti touhua hiukan ja sen takia päädyin jäämään stadionille. Halusin eri maiden lipuista koostuvan rivin kuvaan ja se onnistui ryömimällä aidan ali ladun varteen. Katsoin paikan, jossa tytöt olivat lippujen kanssa ja asetin salaman toiselle sivulle. Ensimmäisellä kierroksella ajoitus oli väärä, mutta huomasin, että linssissä olevat vesipisarat ovat varsin hauska osa kuvaa. En pyyhkinyt linssiä ja toisella kierroksella sain tämän ruudun. Toki kuvasin pari perushiihtokuvaa ja tuuletukset, mutta tämä oli lehdessä.

Haastetta kuvaamiselle antaa myös se, että joka päivä pitäisi saada jotain erilaista. Latu on aina sama, eivätkä tuuletuskuvat oikein pure, sillä kaikilla muilla on sama kuva. En oikein ole kovin suuri erikoisuuksien tavoittelija, mutta aina kuitenkin täytyy yrittää saada sellainen ruutu, jota muilla ei ole. Se ei tarkoita, että se olisi edes parempi kuin muilla, kunhan se on omanlainen. Siksi paras kysymys, jonka voin kuulla kollegoilta se, että missä Koivunen on ollut, kun ei ole miestä koko päivänä näkynyt. Toisaalta lehteen kuvaamisessa on se helpottava tekijä, että ruutuja ei mene kuin muutama. Ja jos omat kuvat eivät ole riittävän hyviä, niin aina saadaan Lehtikuvalta laadukkaat kuvat.

Facebook-sivullani on lisää kuvia ja koosteeseen pääsee TÄÄLTÄ.