Ei ilmainen kuvaaja ammattilaista tapa

Taas olisi aika ruotia rahaa. Olen saanut osallistua varsin mielenkiintoisiin keskusteluihin, joissa on pohdittu sitä, mikä tämän alan tappaa, jos tappaa ollenkaan. Täytyy heti alkuun sanoa, että monesti valokuvaaminen sekoittuu lehtikuvaamiseen. Monet äänessä olevat puhuvat lehtikuvaajien tulevaisuudesta, vaikka esimerkiksi allekirjoittaneella on monia erilaisia puuhia kameran kanssa. Lehtikuvauksessa puhutaan sopimuksista, mutta kyllä niitä tulee yrityspuolellakin. Kaikkea kuitenkin yhdistää raha.
Continue reading

Urheilukuvaus – helppoa kuin hengittäminen

On aina hyvä, jos blogipäivityksen jälkeen soi puhelin tai piippailee meili tai käväisee kirjekyyhkynen. Se kertoo siitä, että normaalin kahden lukijani lisäksi joku muu on vieraillut blogissani. Yhteydenottoihin on yleensä pari vaihtoehtoa, joista yleisin on hämmästely. Toki joskus joku soittaa närkästyneenä, mutta yleensä nämä mielensä pahoittajat tyytyvät joko julkiseen kirjoitteluun tai sähköpostiin, sillä puheluihin ei ihan munaskut riitä. Mutta mennäänpä itse aiheeseen eli urheilun kuvaamiseen. Eilisen blogin jälkeen sain muutamia mielenkiintoisia keskustelunavauksia. Lähinnä viittaukseni urheilukuvaamisen helppouteen ihmetytti.

Olen tämän sanonut aiemmin ja sanon sen uudestaan, että joo, mielestäni urheilun kuvaaminen on suhteellisen helppoa ja sopii hiukan yksinkertaisemmille tyypeille. En kuitenkaan väitä, että se olisi vähäpätöistä työtä tai edes helppoa, mutta se ei vaadi niin suurta lahjakkuutta kuin moni muu valokuvaamisen ala. Urheilukuvaus perustuu kalustoon, tekniikkaan, lajituntemukseen ja intohimoon.
Continue reading

Sitouttaminen motivoi

Täytyy sanoa, että oli pitkästä aikaa erittäin mukava lukea Kari Kuukan blogia. Tai siis lähinnä katsella sitä, sillä en oikein osaa vieraita kieliä, mutta uskoakseni ymmärsin pointin. Kuukka on kova paasaamaan oikeuksista ynnä muusta sellaisesta, enkä oikein niihin syty, mutta nyt hän valottaa sitä olennaista eli tekemistä ja sen tasoa. Olen vahvasti sitä mieltä, että urheilukuvaus on helppoa ja kenties se helpoin valokuvauksen muoto. Mietitäänpä vaikka jääkiekkoa. Siellä ne kaverit sinkoilevat kehässä, eivätkä karkaa mihkään. Aika surkeaa olisi, jos ei niissä oloissa osuisi. Toisaalta, minulle sanottiin jo vuosia sitten, että hoida sinä Koivunen nuo urheilut, niin oikeat kuvaajat tekee muut hommat. Olen kohtalooni tyytynyt. Mutta asiaan.
Continue reading

Videohommii

Redbull Crashed Ice alamäkiluistelut jatkuivat Hollannissa ja se on hiukan erilaista duunia minulle. Totta kai kuvia tulee otettua, mutta videotyö näyttelee myös isoa roolia. Tällä kertaa mukana oli Maikkarin kevennysten tekijä ja täytyy sanoa, että kokemus oli hieno. En voinut kuvitellakaan kuinka paljon duunia Mika Tommola lyhyiden pätkien eteen tekee.
Continue reading