Olihan mahtava perjantai! Kävimme vaimoni kanssa opettelemassa DSLR-kuvausta ja mikäs sen parempi kohde kuin huippuluokan endurokuljettaja Antti Hellsten. Hellsten ajaa enduron junioreiden MM-sarjaa ja johtaa sitä ylivoimaisesti. Olin kuvaamassa Anttia Espanjassa talvella ja hän tuli heti mieleeni, kun suunnittelin tällaista opiskelupäivää. On meinaan niin viimeisen päälle kaveri, että tuollainen kuvauspäivä sujuu leikiten.
Tarkoituksenani oli tehdä oikein kunnon kässäri, mutta yllätys, yllätys, en sellaista ehtinyt tehdä. Minulla oli kuitenkin päässäni ajatus siitä kuinka tämä “leffa” kulkisi ja sen varassa sitten mentiin.
Näillä valokuvausvehkeillä on erittäin hauska kuvata videota, mutta haastettakin löytyy. Niitä ei ole suunniteltu videokuvaamiseen, joten esimerkiksi ääni täytyy hoitaa ulkopuolisella laitteella. Olen kokeillut kaikenlaisia mikkejä, mutta paras tapa on ottaa ääni kokonaan ulkopuolisella laitteella.
Haastattelun ääni on yksinkeraista ottaa ja siinä käsiklaffi toimii hyvin. Mutta itse ajamisen kuvaaminen ja äänen nauhottaminen onkin toinen juttu ja persiilleenhän se meni. Täytyy jatkaa harjoituksia.
Toinen haaste on tarkennus. Pannauksessa homma menee suht kivasti, mutta kohti tuleva moottoripyörä aiheuttaa hankaluuksia. Tässäkin pätkässä näkyy sekä onnistumisia että epäonnistumisia…
Kokeilimme pätkän alussa hiukan dollya ja muita liikkeitä, mutta kuten kuvasta näkyy, se ei ihan tuubiin mennyt. Saimme kuitenkin hauskoja ideoita ja kuten kaikissa hommissa, tätäkin täytyy kyllä harjoitella kovasti. Yksi hyvä vinkki on se, että maltti on valttia…
Kokemus oli kuitenkin mahtava. Kuvasimme kuusi tuntia ja opimme ainakin sen, että kirjanpito pitää olla kunnossa koko päivän ajan, eikä kirjallinen suunnitelmakaan olisi pahitteeksi. Oli sitten kiva siinä automatkalla tajuta, että perkule, olisi pitänyt kuvata se lippiksen heitto eri kulmista ja maahan tippuminen yms. Onneksi vaimo oli mukana ja muistutti prätkän startin eri kuvauskulmista.
Mitä sitten leikkaamiseen tulee, niin ajattelin tehdä itse jossakin vaiheessa uuden version ja kenties annan jonkun muun sorkkia myös. Siitä sitten oppii varmasti eri näkökantoja.
Mutta pääasia, että oli erittäin hauska päivä ja jotain saimme aikaiseksikin!
Käytetty kalusto:
Gitzon tripodi
Manfrotto 503 Fluid Head
Kessler Pocket Dolly
Nikon D7000
16mm fish-eye
24mm 1.4
50mm 1.4
200mm 2
Gopro
Zoom H4n
LinkedIn
Facebook
Youtube
Twitter