Helsinki 2012

Vau, täytyy sanoa, että kiirettä on piisannut. Yleisurheilun EM-kisat alkoivat minun osaltani tiistaina ja 12 tuntia on ollut lyhyt päivä. Lajeja on paljon ja viiteen päivään typistetyt kisat ovat varsin intensiiviset. Tämän takia en ole blogia paljon ehtinyt päivittää, sillä kotiin päästyäni olen nukahtanut kesken lauseen. Nyt kuitenkin ajattelin päivittää tätä muutamalla ajatuksella ja kuvalla.

Olen ollut onneni kukkuloilla, sillä urani ensimmäistä kertaa teen kotikisat suurimpaan lehteen. Tämä mahdollisti sen, että olen saanut käyttää in field-liiviä, jolla pääsee sisäkentälle kuvaamaan. Sinne ei päästetä kuin isoimmat kuvatoimistot, liiton kuvaaja ja Hesari. Suomalaisia meitä on siellä Lehtikuvan Antti Aimo-Koivisto ja Mika Kanerva, joka kuvaa liitolle.

Muutenhan kisat ovat ihan perussettiä yleisurheilun saralla, josta on ihan turha hölistä, mutta yhden asian voisin nostaa esiin. On nimittäin äärettömän hienoa olla sisäkentällä maailman huippujätkien kanssa, heiltä meinaan oppii todella paljon. Meitä ei ole kovin montaa siellä ja välillä homma menee löhöilyksi ja odottelemiseksi, jolloin meikäläinsen on aika iskeä. Muutamia napakoita täsmäkysymyksiä ja taas opitaan uutta. Eikä kyse ole niinkään kuvaamisesta vaan enemmänkin lähettämisistä, tavaroiden rahtaamisesta ja kalustosta ylipäätään. Tiedänpä nyt senkin, että kuvatoimistojamppa kulkee kisasta toiseen kahdeksan kamerarungon kanssa. Tosi tärkeää tietoa! :D

Mutta turha tässä on sen enempää jauhaa. Facebookissa on jotain muuta hölinää ja tekemääni galleriaan pääsee TÄSTÄ!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*


*

HTML tags are not allowed.