Jokainen armeijan käynyt tietää kuinka joskus on kiire odottamaan. Välillä valokuvaamisessa käy samalla tavalla. Mennään kauhealla tohinalla keikkapaikalle ja sitten odotetaan ja odotetaan. Kun kohde saapuu, kaikki on ohi muutamassa minuutissa.

Kävin tässä muutama viikko sitten kuvaamassa Vauhdin Maailmaan yhden henkilökuvan Helsingin keskustassa ja keikasta muodostui oikein klassinen esimerkki valokuvaajan työstä. Olin luonnollisesti superinnoissani, että sain kyseisestä lehdestä keikan ja valmistauduin huolella. Tutkin kohdettani ja mietin millä tavalla hänet kuvaan. Päädyin ottamaan pari Elinchromen Rangeria matkaan joista toiseen laitoin pienen beauty dishin ja toiseen soft boxin gridillä.

Saavuin ajoissa paikalle ja kävin toimittajan kanssa tervehtimässä kuvattavaa. Sovimme, että toimittaja haastattelee ensin ja kuvataan läheisessä puistossa sen jälkeen. Nähdään puolen tunnin päästä, toimittaja heitti. Jep, jep, mietin ja osasin kyllä aavistaa, että hommaan menee hiukan enemmän aikaa. Kävinkin rauhassa ostamassa kahvin ennen kuin purin kamat autosta.

Katsoin viisi kuvauspaikkaa valmiiksi ja istuin odottelemaan. Meni puolituntia, tunti ja puolitoistakin, mutta onneksi muutama laitapuolen kulkija kävi minua moikkaamassa. Yksikin kehui laitteistoani hollywoodtasoiseksi, mikä lämmitti kovasti mieltä. Ehkä kaveri oli ollut siellä hommissa ennen kuin muutti rottapuistoon penkin alle…

Kahden tunnin päästä toimittaja saapui kuvattavan kanssa. Pahoitteluiden jälkeen aloimme välittömästi kuvata. Testikuvien jälkeen alkoikin sataa ja räpsimme kuvat todella vauhdilla. Tosin eipä kuvattavakaan olisi kauhean kauan hommaa jaksanut, sillä pitkä haastattelu oli jo vienyt mehut.

Kaiken kaikkiaan keikkaan meni aikaa kolme ja puoli tuntia ja kuvaamista tästä oli 11 minuuttia. Se on sellainen sopiva ja aika yleinenkin suhde tässä hommassa!