Vauhti kiihtyy


Olympialaiset on nyt virallisesti avattu ja hauskaa on riittänyt. Jopa siinä määrin, että englantilainen myyjätär oppi avaamaan olutpullon astmapiipulla. ;)

Päämediakeskus on iso ja hieno paikka. Sieltä löytyy muun muassa kamerahuollot, laukkuhuollot ja aivan mahtava kamerakauppa, mutta myös baareja. Meillä on rakennuksen toisessa kerroksessa työhuone ja siinä vieressä on pieni kahvio. Kävin ostamassa vettä ja leipää, mutta edellä oleva osti olutta. Sika.

Myyjätär oli kuitenkin hiukan onneton, sillä joku oli vienyt avaimen, joten päätin auttaa häntä ja niitä oluen ostajia ja avasin pullon astmapiipulla. Pääsinpä siinä sitten kehumaan suomalaista osaamista oikein todella ja opetin vielä tekniikan sytkärillä ja toisella pullolla. Tyytyväisiä olivat. :D

Yksi iso haaste kisoissa on logistiikka. Itse pidän kaiken kaluston hotellihuoneessa ja operoin sieltä. Majapaikkamme vieressä on bussipysäkki, josta menee puolen tunnin välein kuljetukset pääpressiin ja hiukan harvemmin suorituspaikoille. Kuljetukset toimivat aika hyvin, mitä nyt välillä kolaroivat niillä tuhottoman korkeilla vehkeillä ja hiukan eksyvät. Eräskin toimittaja matkasi avajaisista neljä tuntia hotelliin, kun ensiksi bussi osui kaiteeseen ja sitten pääsi vielä reitti unohtumaan kuskin mielestä.

Mutta ei pidä ajatella negatiivisesti. Siinä kun istuskelin pysäkillä, niin joku nuori herra tuli juttelemaan ja kysyi, että maksetaanko minulle oikein palkkaakin. Hetken hämmästeltyään hän vielä kysyi, että ovatko bussit meille ilmaisia. Vastasin myöntävästi ja kaveri nosti peukkua ja huudahti, että kylläpä me olemme onnekkaita!

Totta. Kylläpä me todellakin olemme! :D

2 comments on “Vauhti kiihtyy

  1. Ville on said:

    Mikas taalla on oleskellessa – ja kuten sanoit media-bussit liikkuvat ihan kiitettavasti ja tosiaan kolhivat toisia autoja aikalailla.. tanaan Wembleyn keikala taisimme osua noin neljaan autoon.. ja tietenkaan ei pysahdytty vaan jatkettiin matkaa :-)
    Viela kun tassa jaksaisi illan paatteeksi raahautua kuvaamaan Norja vs Ranska pelia kasipallossa..

  2. Harri Hedma on said:

    Hieno homma, että menee loistavasti ja upeeta on sekin, että nyt Lontoossakaan ei jäädä enää jäädä janoissaan kaljapulloo ihmetteleen, olen ollu hiukan huolissani suomaisen knowhown tasosta maailmalla, en ole enää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*


*

HTML tags are not allowed.