Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tämän mukaan sitä pyrkii toimimaan, mutta aina ei hommat mene kuten elokuvissa. Sitten sitä sinkoilee kuin puolukka siellä maineikkaassa poimintakoneessa, eikä lopputuloksesta ole takuita.

Ensimmäinen kisapäivä alkoi lupaavasti. Edellisillan palaveri maistui laimeana suussa, mutta mieliala oli toiveikas. Meillä oli hyvä suunnitelma mennä kuvaamaan ratsastusta ja olin varsin innoissani siitä.

Aamiaisella kertasimme keikan yksityiskohdat ja suuntasimme yhdeksän bussiin, jota ei sitten koskaan tullutkaan. Syystä taikka toisesta mediabusseja ei enää kulkenut ja istahdimme alas miettimään tilannetta. Päädyimme siihen, että lähdemme jollakin toisella kuljetuksella, mutta onneksi toimittaja soitti vielä kisapaikalle ja varmisti onko juttumme aihe paikalla. Ei ollut.

Ei muuta kuin takaisin hotelliin ja aamupala osa kaksi. Lyhyen santsauksen aikana päädyimme odottamaan, että ilmapistoolin finalistit ratkeavat. Lähdin huoneeseen tutkimaan lajikuvia ja päädyin sänkyyn.

Muutaman tunnin kuluttua puhelin soi. Suomalainen Kai Jahnsson pääsi finaaliin, menkää sinne, ääni toisessa päässä kertoi. Busseja menee puolentunnin välein.

Ei mennyt.

Finaalin alkuun oli hieman vajaa tunti, kun saimme Russel Squarelta taksin. Kuski vakuutteli matka-ajaksi 30 minuuttia, muttei kulunut aikaakaan, kun kuljettaja tokaisi kannustavasti, että meillä on aika pienet mahdollisuudet selvitä.

Kisa oli jo täydessä vauhdissa, kun pääsimme paikalle. Taksi joutui jättämään meidät aika kauaksi areenasta, joten jälleen kerran jumalaisesta vartalostani ja huikeasta yleiskunnostani oli hyötyä. Olimme hetkessä ampumaradalla.

En ollut koskaan aiemmin kuvannut tällaista 10 metrin ilmapistoolikisaa, joten tunteet olivat hiukan sekavat. Bongasin suomalaisen kuvaajan, joka sohotti aivan toiseen suuntaa kuin missä ampujat olivat. Kysyin, että kukas siellä on ja Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukiohan ne siellä istuivat. Pari ruutua sieltä ja sitten itse lajin kimppuun.

Suuntailin sinne tänne ja sain kuin sainkin muutamia ihan kohtalaisia otoksia ja painelin kisapaikan pressiin niitä lähettämään. Toimittaja syöksyi samaan paikkaan ja tokaisi tekevänsä jutun siitä, että voittaja nappasi olympiakultaa käsi taskussa. Onko kuvaa?

Öö, ei, oli ensimmäinen reaktioni, mutta kun rupesin selaamaan kuvia, niin löysin voittajan ampumassa käsi taskussa. Sen verran olen vuosien varrella oppinut, että jos suomalainen ei pärjää, kuvaa myös kärkikolmikko työn touhussa. Tämän takia tällä kertaa löytyi tarvittu kuva, vaikka itse olin ihan kuutamolla koko hommasta.

Mutta tuurilla ne laivatkin seilaa. Eka kisapäivä oli toimintaa täynnä, mutta hommat saatiin tehtyä. Tästä on hyvä jatkaa uusien haasteiden pariin!