Se olisi sitten kauden viimeisen Redbull Crashed Icen vuoro. Kausi on ollut ihan huikea ja neljän kisan sarja saa jälleen arvoisensa päätöksen Quebec Cityssä Kanadassa. Tämän viimeisen kisan kohdalla kävi sillälailla hassusti, että sekoilin lentojen kanssa ja varasin ne varsin myöhässä. Näin ollen sain lennon vain Montrealiin saakka ja siitäpä sitten muodostuikin varsinainen matka. Ei sinänsä mitään, sillä ensimmäinen siivu heilahti sinivalkoisin siivin New Yorkiin varsin kevyesti, mutta USA ei välttämättä ole toivottu välilaskupaikka. Minulla on kyllä viisumi, mutta niinhän siinä kävi, että jonotimme pari tuntia tullissa ja sitten siinä läski joutuikin jännittämään jumalaisen vartalonsa aivan äärimmilleen, että ehdittiin Montrealin koneeseen.
Continue reading
Tag Archives: Crashed Ice
Kirjoitushommia
Piipahdin tuossa rapakon toisella puolen ja pääthommani oli kuvata Red Bull Crash Ice-tapahtuma. Olen seurannut alamäkiluistelun MM-sarjaa jo vuosia ja samalla kaavalla mennään tänäkin vuonna. Reissu oli sinänsä hauska, etten tehnyt päätyötäni eli valokuvaamista juuri lainkaan. Reissu aloitettiin Wild vs. Sharks kiekkopelillä ja jatkui siitä heti aamun harjoituksiin. Tein Iltalehteen yllä olevan kaman Mikko Koivusta, jota haasttelin harjoitusten jälkeen. Samaan ympättiin Bäcströmin ja valmentajan haastikset. Siinä toki komeilee itse ottamani kuvat, mutta käytännössä peli avattiin kuitenkin kirjoitustyöllä.
Continue reading


LinkedIn
Facebook
Youtube
Twitter