Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Tämä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-teoksen alkulause ja Johannes Koskela, tuo Pentinkulmalle nälkävuosien aikaan tullut huutolaispoika, ovat nousseet perinteisen suomalaisen miehen symboliksi, työtäpelkäämättömäksi ja puhumattomaksi urokseksi. Tämä kliseinen aihe tarttui mieleeni eilen, kun ajelin alkuyöstä kotiin. Juttelin jäähallilla nuoren kuvaajan kanssa, joka herätti paljon ajatuksia siitä, kuinka tärkeää vapaa-aika on. Tai ehkä paremminkin, kuinka sen käyttää.

Itse haluan ajatella elämäni niin, että ensisijaisesti pyrin mahdollistamaan entiselle tyttöystävälleni, nykyiselle vaimolleni, kotiäitiyden. On mahtavaa, että hän voi elää lapsien kanssa ensimmäiset vuodet ilman painetta töistä ja niiden tuomista kiireistä. Vauhtia ja vaaratilanteita riittää ihan kotonakin. Näin ollen olen mielelläni tuo raskaan työn raataja. Mitä omaan vapaa-aikaan tulee, se onkin mutkikkaampi juttu. Nykymaailma menee niin kovaa eteenpäin, että pelkkä työn tekeminen ei riitä. Tarvitsee opiskella ja miettiä uusia kuvioita. Jos ajatellaan, että perheen elättämiseen tarvitsee tehdä noin kymmenen tuntia päivässä töitä kuutena päivänä viikossa, niin aikaa opiskelulle ei jää kuin ehkä tunti päivässä ja se yksi päivä viikossa. Sitten vielä taloudellisten aisioiden hoito, niin ei taida jäädä aivan tuotakaan.

Maailman seuraamiseeen on kuitenkin löydyttävä aikaa. Itse pyrin lukemaan kaikkien merkittävien bloggaajien jutut, joita on noin 267 987, joka päivä. Sieltä saattaa löytyä, ja yleensä löytyykin, hyviä juttuja omiinkin toimiin. Toki nämä suurimmat älyköt LaForet ja kumppanit seilaavat sellaisilla vesillä, ettei minulla ole niiden hommiin mitään asiaa, mutta kiva niistä on ainakin teoriassa jotain tietää. Että sitten, kun joku sanoo tuolla keikalla, että hei näitkö sen Kuukan kamerahirviön, niin voi todeta innoissaan, että joo! Eihän sitä siinä tarvitse paljastaa, ettei ymmärtänyt sellaisesta tekniikasta ja puheista hölkäsen pöläystä.

Netissä surffaamisen lisäksi tarvitsisi löytää aikaa myös muuhun opiskeluun. Itse pyrin harjoittelemaan uusia valaisujuttuja ja lukemaan valokuvauksesta ylipäätään. Olen kuvaajana varsin raakile, joten esimerkiksi tuon kuvajournalismin sisäistäminen vie aikaa ja kirjoja hyvin paljon. Joo, joku voi sanoa, että eikös tuo kuvajournalismi ja taviskuvaustekniikka ole menneen talven lumia, mutta olen itse edelleen sitä mieltä, ettei mikään kooste, time lapse, pallopanoraama, video tai muu nettihirviö ole mitään ilman hyvää sisältöä. En halua olla tulevaisuudessa ainoastaan kameramies, haluan olla sisällön tuottaja.

Näiden lisäksi on vielä kaikki tämä tekniikka. Vaikka olenkin käyttänyt tekniikka paljon hyväkseni jo jonkin aikaa, niin sitäkin täytyy ylläpitää ja harjoitella. Minulla laajamittainen kaluston käyttäminen antaa paljon mahdollisuuksia luoda monipuolisempaa sisältöä, mutta ilman harjoittelua niidenkään käyttäminen ei onnistu. USA:ssa arvostettu kuvaaja, kirjailija ja opettaja Scott Kelby sanoi, että jos kuvaaja ei ole niin lahjakas kuin joku nero, niin se voi kompensoida mielenköyhyyttään raijaamalla mukanaan tonnin tavaraa. Jep, jep ja miksiköhän juuri minulla on niin paljon kameralaukkuja?

No, mutta siinä on hyvä pointti. Jos et pysty tekemään pokkarilla suurta taidetta, mutta sinulla on riskinottokykyä ja hiukan rahaa, niin panosta laitteisiin. Niillä edes saatat saada hiukan etulyöntiasemaa näihin lahjakkuuksiin nähden.

Eli ei muuta kuin kättä lippaan kaikille kamafriikeille, kyllä me pärjätään!

Ai niin joo. Duunasin tonne Facebook-sivulle piieeeeenen piiieeeeenen kuvakoosteen.