Loka lentää tänäkin vuonna

Vuonna 2012 yksi asia tulee olemaan samoin kuin ennen. Valittamisen määrä on vakio, eikä sitä murreta millään. Joulun aikaan minulla oli mahdollisuus selata blogeja ja tutkia niitä oppiakseni, mutta myös saadakseni inspiraatiota omaan kirjoittamiseen. Päätin pitää blogitauon.
Continue reading

Tiukkaa treeniä!

Viimeinen joulutaukoa edeltävä kiekkopeli oli Jokerit-Saipa ja se toimi erinomaisena treeninä. Tarkoituksemme oli kuvittaa yhteenvetojuttu ja sen vuoksi asensin koko kattauksen Hartwall-areenalle. Juttu kuvitettiinkin sitten toisin, mutta on erinomaista treeniä käyttää välillä kaikkia käytössä olevia kameroita. Laitoin yhden remotekameran maalin sisään ja toisen katolle. Kattokameran asensin hiukan enemmän taakse kuin normaalisti.

Olen käyttänyt remotekameroita nyt muutaman vuoden aika intensiivisesti ja ilokseni se alkaa näkyä. Mokia tulee koko ajan vähemmän, ja ennen kaikkea, nyt alkaa tulla varmuutta tekemiseen. Myös tekemisen taso on korkeampaa, sillä nyt ei jännittäminen sekoita koko pakkaa. :)
Continue reading

Onnistumisen ilo

Minulta kysyttiin Twitterissa, että kuinka usein olen ollut todella tyytyväinen kuviini? Vastaus on sinänsä yksinkertainen, että koko urani aika sellaisia tuntemuksia on tullut muutamia. Alkutaipaleella enemmän ja vuosien saatossa hiukan vähemmän. Koko urani aikana en muista ottaneeni yhtään sellaista kuvaa, joka olisi niin hyvä, että nostaisin sen kansainväliselle urheilukuvatasolle.

Jokerit-Jyp pelissä koin kuitenkin sen inhan tunteen, jonka vuoksi tätä hommaa jaksaa tehdä. Viritin tuttuun tapaani kamerat ennen peliä, vaikka tiesin ja tiedän edelleen, että ne poikivat hyvin harvoin mitään. Tällä kertaa kuitenkin tärppäsi. Nuori Jokeri-pelaaja Teuvo Teräväinen teki uransa ensimmäisen liigamaalin ja sain siitä kelpo-otoksen.

Pitkästä aikaa koin sen tunteen, että jes, se on siinä! En tarvinut kehuja, enkä kommentteja, sillä kyseinen kuva teki minut onnelliseksi. Toki näytin sen muille, mutta ennen sitä annoin satoja taputuksia olalleni ja riemuitsin massiivisen kehoni sisällä pitäen olemukseni juuri niin rauhallisena kuin pystyin.

Kuva herätti pienimuotoista keskustelua pressissä ja jo siinä kävi ilmi, että loppujenlopuksi suomalainen mentaliteetti johtaa kuvan dissaamiseen. Ja onhan totta, että kuva tuli kamerasta, joka on laatikossa, eikä sen takana ole kuvaajaa. Näen asian kuitenkin niin, että olen jaksanut laittaa noita kameroita maaliin ja opetellut polkemaan pedaalia siten, että kamera ottaa kuvan oikealla hetkellä. Näitä on tehty maailman sivu, mutta itselleni on tärkeä todistaa se, että minäkin pystyn siihen. Siksi tuo kuva saa hymyn naamalle, vaikkei se riemunkiljahduksia kuvatoimituksessa aiheuttanutkaan.

Viime kaudella eräs vanhempi lehtikuvaaja lähetti meille sähköpostia, että pojat pojat, ette te jaksa värkätä noilla vehkeillä. Te palatte loppuun ja sitten me oikeat kuvaajat hoidetaan nämä hommat. No, vielä jaksetaan ja tuollainen onnistuminen antaa voimaa taas pitkäksi aikaa. Tuntuu hyvältä sekin, että tuon vuoden takaisen irvileukaseniorikuvaajan kollega myönsi maalikamerasta syntyneen kuvan oikeinkin hyväksi. Tosin hänkin muisti mainita, että kyseessähän on laatikko, josta sitten joskus tuurilla saattaa jotain tulla. Valokuvaamistahan tämä ei ole… :)

Minut on kasvatettu siten, että kova työ palkitaan. Ja vaikka maailma olisi kuinka paha ja meidän alalla menisi huonosti, niin tällaisia onnistumisen tunteita ne eivät vie pois. Nämä fiilikset ovat meidän omia ja vielä tuomionporteillakin voi viimeisen hengenvedon aikana miettiä jotakin mukavaa ja tilanne on varsin hyvä, jos niitä onnen hetkiä on paljon mistä valita.

Näiden takia kannattaa elää täysillä kaikki ne päivät, jotka meidän kunkin on määrä elää. Turpaan tulee ja päähän potkitaan ja ikäviä asitoita sattuu paljon. Lähtökohtaisesti ihmiset haluavat kampittaa ja polkea ja turmella sinua ja siksi pienenkin onnentuntemuksen eteen kannattaa nähdä paljon vaivaa. Se on todellakin sen arvoista! :D

Kausi auki

On taas kiekkokausi syntynyt ja moni on varmasti hyvillään. Minulle ensimmäinen peli on kuitenkin aina vaikea.

Vietin pari viikkoa Liettuassa koripalloa kuvaillen ja saavuin hiukan lentokoneelta haisevana kotiin viime tiistaina. Keskiviikosta pidin puolet vapaata ja sitten alkoikin jo torstain pelin suunnittelu. Kunnostelin maalikameran kesäteloilta ja laittelin kattokameran valmiiksi. Samalla jännitys alkoi kasvaa. Uni ei tullut.

Torstaina avautui Hartwall-areenan pimeä puoli. Uuden karhea turvakaukalo irvaili valokuvaajalle uusine polykarbonaatteineen, jotka korvasivat edesmenneet lasit. Kuvaaminen näiden läpi on lähes mahdotonta. Kiva.

Juttelin turvallisuuspäällikön kanssa ja asensin kameran maalin yläpuolelle ja maalin sisään. Jäin suunnittelemaan kuvausta, jonka seurauksena päätin mennä ylätasanteelle ja kuvata 600-millisella kakkulalla, mikä oli tietoinen riski. Pieleen meni.

Vaikka kuvasin viime kaudella lähes kaikki pääkaupunkiseudun pelit, niin silti avausottelu on vaikea. Tämän takia 600-millinen oli turhankin suuri riski, mutta eipähän minulta ole koskaan itseluottamusta puuttunut. Sain ihan tyydyttävän setin, mutta varmuus oli kaukana.

Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että aivan viime hetkelillä lähdimme tekemään gallupia, jossa rupesin hermoilemaan. Peli oli juuri alkamassa, eikä koskaan ole hyvä aloittaa hommia hengästyneenä. Hoputin toimittajaa ja ehdin juuri kuvauspaikalle ennen pelin alkua. Kiirehtiminen oli turhaa. Amatöörimäistä.

Kuten vaimoni pelin jälkeen sanoi, että olisit hoitanut gallupin rauhassa ja aloittanut pelin myöhässä, sehän oli lehden päätös. Niinpä, eipä minua ole viisaaksi koskaan haukuttukaan.

Pressissä vanhempi kuvaaja totesi lakonisesti, että mitä näillä on väliä.

Minulle on ja siksi olen tyytyväinen, että ensimmäinen peli on ohi. Seuraava on helpompi ja muutaman pelin jälkeen homma alkaa toimia. Ainakin toivon niin.

Maalikameralle kyytiä!

Nyt sai sitten maalikamera oikein kovan testin, kun pelaaja liukui suoraan päin boksia. Luistimet edellä tullut kaveri sai kyllä kameran vinoon, mutta kaikki säilyivät ehjänä. Minuutti tämän jälkeen tuli maalivahdilta kuolettava isku, joka katkaisi kuvavirran, muttei boksia. Se on edelleen ehjänä ja toimii. My precious…

Katso kuvat maalin sisältä ja ulkoa read more linkistä… :)

Sisältö edellä

Yksikään katto- tai maalikamera ei ole mitään ilman, että kuvissa on sisältöä. Nyt mielestäni Iltalehti onnistui hienosti Tuomo Tenhusen kuvien käytössä. Kattokamera näyttää hienosti maalin synnyn ja toimii sarjana aivan loistavasti.

Olin eilen puhumassa Helsingin kameraseuralaisille urheilukuvauksesta ja tässä on todellakin katetta hölisemisilleni. Kymmenestä pelistä yksi onnistuu ja aina on suuri mahdollisuus epäonnistumiseen. Tälläkin kertaa yksi kamera petti, mutta toinen pelasti. Itselläni meni viime pelissä maalin sisällä oleva kamera tilttiin juuri kun luulin kuvien olevan aivan huippuluokkaa. Silloin tällöin onnistuminen maksaa kuitenkin vaivan! :D

Voihan Karalahti

Kiekkokausi on saatu käyntiin erittäin hyvällä rytinällä. Ensimmäinen kierros oli tietenkin paikallispeleineen upea, mutta ei eilisestä Blues-ottelustakaan draamaa puuttunut. Kaikki katseet suuntautuivat Jere Karalahteen, jonka avojääpommia odottivat yleisön lisäksi myös valokuvaajat. Avojääpommi jäi näkemättä, sillä Karalahti ei ehtinyt pelata kuin hetken, kun mies komennettiin suihkuun Turo Järvisen taklauksesta.

Muut lehdet edempänä ——>>>
Continue reading

Vuodet vierivät

Nyt olisi sitten ikäännytty taas vuodella. Kiitokset kaikille muistamisesta, onnitteluista, osanotoista ja lahjoista. Nyt voidaankin taas keskittyä töihin… :)

Jääkiekon SM-liiga alkaa taas ja hommia on sen saralla riittävästi. Ensimmäinen peli on HIFK vs. Jokerit paikallisottelu, jossa tunnelmaa luulisi riittävän, joten kuviakin pitäisi syntyä. Tai sanotaanko, että vauhtia luulisi olevan omiin tarpeisiin. Kameroita pitäisi ripustella ja muutenkin tehdä homma isosti, mutta katsotaan nyt mitä saadaan aikaiseksi. Yritystä on ainakin, sen lupaan. :D

Palataan fiiliksiin perjantaina pelin jälkeen!