Voi jumankauta tätä päivää! Voitaisiinko jossain asettaa sellainen laki, jossa lopetettaisiin kaikki traditionaaliset turhakkeet? Aprillipäivä on kyllä sen verran rasittava, että riittää. Ja tänä sosiaalisen median valtakautena homma alkaa tasan silloin kun vuorokausi vaihtuu. Ja on jotenkin kummallista, että jokaisen täytyy yrittää jotain. Milloin siirretään maamerkkejä kaupungista toiseen tai muutetaan jääkiekkoseuran logoa. Toinen toistaan nokkelampia “uutisia”, joista ei millään heti huomaa, että ai, onkos tänään taas se aika vuodesta. Ei hyvää päivää.
Vielä jotenkin siedän sen, että vahvasti meikatut lapset ryntäilevät ovelta toiselle pummaamassa karkkia. Tosin tässäkin on menty jo hiukan turhan pitkälle, sillä nykyään lapset eivät edes osaa tätä virpomislorua kokonaan. Karkkia kyllä osataan kahmia kourakaupalla ja nokkelimmat ovat jo kyselleet kolikoiden perään.
Jos vielä saataisin nämä rantapallot pois kevään kiekkomatseista, niin sitten olisi valtakunnassa kaikki hyvin. Onneksi tänään saan mennä kurapyörien pariin rantapallonjen sijaan. Niitähän nähdään Barona areenalla, kun Blues lähtee kesälomalle. Tällaisen ehdottoman tulosmielipiteen jakamisen olen oppinut Twitteristä, jossa maamme kovimmat jääkiekkoasijantuntijat pistävät tuhat ehdotonta tweettiä yhden pelin aikana. He ovat niin viileitä tyyppejä ja osaavia ja valmiita ryttäämään kaiken, että haluan seurata samaa polkua.
Niin, että se joka muita haukkuu on itse paras!

LinkedIn
Facebook
Youtube
Twitter